Kategoria: Selitykset

Nöyrä pitää olla että saa Suomessa ostaa

Kenttäkoira on työkseen puuhastellut viimeisen vuoden verran Suomessa pääsääntöisesti rakentamiseen, perustekniikkaan ja erilaisiin palveluihin liittyvien projektien parissa. Täytyy rehellisesti myöntää, että Afrikassakin koetellut lehmän hermoni ovat varsin voimakkaasti koetuksella, kun yrittää Suomessa olla asiakkaana ja ostaa tuotteita tai palveluita. Akuutti ärsytys nousi suhteellisen nopeasti lukemista “korvissa viheltää” asteikon loppupäähän “orava muuntajassa” ja olin täysin vakuuttunut siitä, että tästä asiasta on syytä kirjoittaa asiat puhtaaksi.

Voimauttamista vai ankeuttamista?

Ihmisissä on valtava määrä voimaa ja energiaa, jonka vapauttaminen ja suuntaaminen vaatii pitkäjänteistä johtamista.

”Itsestäänselvyyksien” ihmeellinen voima

Tapasin hiljattain bisnestutun, jonka kanssa vaihdoimme työkuulumisia. Hän kertoi, kuinka heillä menee todellakin merkittävän hyvin ja kasvua on jatkunut jo usean vuoden ajan. Kysyin häneltä, mihin hänen mielestään heidän menestyksensä perustuu? ”Meillä ihmiset viihtyvät, he laittavat asiantuntijoina itsensä likoon ja hoitavat asiakkaan asioita vastuullisesti. Meillä ihmisiä ihan oikeasti kuunnellaan, heitä arvostetaan, kehitetään jatkuvasti ja heille [Lue lisää]

Elokuu, kiroilua vai toivoa täynnä?

Epäjatkuvuuskohdat, kuten kesäloma, ovat haasteellisia niin yrityksen kuin yksilön kannalta. Elokuu on useimmiten liiketoiminnan kannalta vaikeimmin ennustettava kuukausi. Mitä voit vieläkin tehdä varmistaaksesi lentävän lähdön lomasi jälkeen?

Piru minkä tekivät minulle!

Työttömien työnhakijoiden määrä on vuoden 2015 aikana 325 000. Monessa yrityksessä kevennetään organisaatioita ja saatat jäädä tai olet jo ehkä jäänyt työttömäksi. Usein vähennykset kohdistuvat kokeneempiin pitkään yrityksessä olleisiin työntekijöihin, joiden on kaikkein vaikein löytää uusi työpaikka tai uudelleen kouluttautua.

Myyjiä ei kannata valmentaa!

Useita kertoja olen kuullut ja lukenut kannanottoja, ettei myynnin valmennuksista ole aikapanokseen nähden riittävästi tai laisinkaan hyötyä. On sanottu, että valmennuksella oli kyllä mukavaa, mutta ei sieltä tarttunut oikein mitään mukaan. Myyjien esimiehet ovat tuskailleet, etteivät ne valmennuksen opit näy käytännön työssä – aivan turhaa ajanhaaskausta! Toisaalla kuuluu, että ei se vanha koira enää opi, kaikki on jo kuultu ja koettu, ei niistä saa mitään uutta vaan samaa vanhaa, valmennukset [Lue lisää]

Aikavarkaiden kuningas

Jokainen meistä on jossain vaiheessa osallistunut turhalta tuntuviin palavereihin, jotka ovat vain venyneet ja venyneet seurauksella, että loppupäivästä ne ”oikeat” työt tehtiin sitten omalla ajalla. Tuntuuko tutulta?

Reilu viikko sitten minut oli kutsuttu 60 minuutin palaveriin, joka venyi 25 minuutilla. Palaverilla ei ollut kunnon tavoitetta, ei johtamista – vain vapaata ajatusten vaihtoa ja rönsyilyä. Puolessa välissä palaveria kiemurtelin tuolissani ja ajattelin, mennään nyt jo asiaan! Vasta aivan palaverin viime minuuteilla käsittelimme [Lue lisää]

Onpa p***a pomo!

Nykyään ymmärretään hyvän henkilö-
johtamisen merkitys. Vähemmän on puhuttu alaisena tai trendikkäämmin
johdettavana toimimisen merkityksestä ja vastuusta. Eräs yhteistyökumppanini on lähestynyt asiaa määrittelemällä johdettavana toimimisen toivetilan myyjilleen.

Onko henkilöstö kultaa vai multaa?

Päivittäiskaupan alalla on viime vuosina herätty myynnin murrokseen, mutta samalla huomattu ettei henkilökunta aina lähdekään mukaan muutosmatkalle innosta puhkuen.

Stefu kirjoittaa tästä asiasta Oikotien Työkyöpeli -blogissa, klikkaa tästä:
Onko henkilöstö kultaa vai multaa?

Muutosvastarinta, kevään luontoääni

Pääsiäisenä oli upeaa kuunnella lintujen keväistä laulua! Millaista ääniä kuulet työpaikallasi? Löytyykö teiltäkin muutosvastarinnan pesä?

Lauri vieraili MMA:n (Myynnin ja Markkinoinnin Ammattilaiset) blogissa, klikkaa tästä: Muutosvastarinta, kevään luontoääni

 

Työilmapiirimittaus – tyhjä lottokuponki?

Yritykset ovat edelleen haastavassa tilanteessa, kulukurin vuoksi kehitys- ja koulutusbudjetteja leikataan. Vuotuinen työilmapiirimittaus taas kertoo saman kuin ennenkin. Miksi edes kysyä itsestäänselvyyksiä? Harvoin näet mietitään, mitä oikeasti halutaan tietää ja mitä tuloksilla tehdään?

AAA
Sivuston toteuttanut Five