Kategoria: Uncategorized

Digilupaus, puuta vai heinää?

Ei ole enää mikään salaisuus, ettei outbound -myynti enää toimi kuten olemme tottuneet. Internetin nousu ja sosiaalisen median kaiken kattava läsnäolo on vaikuttanut siihen, että asiakkaat ovat huomattavasti tietoisempia ongelmistaan ja niihin liittyvistä ratkaisuista kuin koskaan ennen. Tämä on vaikuttanut eniten b2c ja kuluttajaomaista kauppaa harjoittaviin b2b –myyjiin. Suuret ja keskisuuret kaupat tehdään pääosin edelleen perinteisillä menetelmillä, joskin asiakkaiden tietoisuus ratkaisuista on kasvanut merkittävästi.

Panes likka kaataen kuppi kahvetta

“Panes likka kaataen kuppi kahvetta”, sanoi Reinikainen Ullalle legendaarisessa Tankki täyteen -sarjassa huoltamon kahvioon tullessaan. Tuo juolahti mieleeni, kun taas jouduin tilanteeseen, joka sai minut kiehahtamaan kuin huoltamon kahvi.

Näissä hommissa ei kuule lomia pidellä

Kesä ja lomakausi ovat koittaneet, suosituin keskustelufraasi taitaa nyt olla “Milloin aiot pitää loman?” Lomakeskustelut ovat herättäneet ajatuksia myyntityöstä ja lomailemisesta, siitä onko yhtälö mahdoton vai ei. Onko niin, että myyntityötä tekevät kuuluvat usein siihen ihmistyyppiin, jonka on vaikeaa erottaa työaikaa ja lomaa toisistaan, samoin kuin työ- ja vapaa-aikaa?

Käytin tietoisesti sanaa ihmistyyppiin, koska näen, että kyse on nimenomaan henkilökohtaisista ominaisuuksista eikä niinkään työn tai toimenkuvan sinänsä asettamista reunaehdoista. On erittäin [Lue lisää]

Tupa täynnä! Hybridimyynti 3.3.2015

Hybiridimyynti – yritysjohdon haasteaamu oli menestys ja tupa oli täynnä. Aihe oli selvästi ajankohtainen ja herätti paljon keskustelua. Olemme iloisia, miten hienosti myynnin ammattilaiset osaavat ottaa tilaisuuksista kaiken irti.

CX for CxOs: Digi-hipsterit – nyt PRKL!

CX, CE, CEM, CRM… ja mitä niitä nyt olikaan

Viime vuosina on paljon puhuttu digitalisaation vaikutuksista liiketoimintaan ja on tullut selväksi, että uusi teknologia muuttaa asiakkaan ostokäyttäytymistä sekä yritysten sisäisiä prosesseja.

Kautta historian torit ovat olleet täynnä erilaisia elämän eliksiirin kauppiaita, jotka tarjoavat ikuista onnea. Kuitenkin eliksiirien välinen ero on löytynyt lähinnä vain pakkauksen väristä ja hinnasta. Näin se näyttää olevan edelleenkin. Sama tuote eri pakkaus. Auto on loppujen lopuksi vain auto, vaikka sen [Lue lisää]

Neljä ja puoli asiaa, jotka toimitusjohtajan tulee tietää myynnin johtamisesta

Useimmilla yrityksillä on myynnin johtamisesta vastaava henkilö. Yleensä tittelinä on myyntijohtaja tai pienemmillä yrityksillä myyntipäällikkö. Kuitenkin elämä saattaa yllättää ja sen takia tulee aina olemaan tilanteita, joissa toimitusjohtaja joutuu ottamaan ohjat omiin käsiin – haluaa hän sitä tai ei.

Seuraavat 4 ja ½ ohjetta ovat tilanteisiin, joissa pitää olla erityisen tarkkana.

7 omantunnon kysymystä myyntijohdolle

Viime viikolla Nordic Business Forum 2014 -puhujat painottivat lähes jokaisessa puheenvuorossa ihmisen merkitystä tuloksen saavuttamisessa, ”It’s all about people”. Myös Air Asian perustaja Tony Fernandes kertoi hänen valitsevan aina henkilöstötyytyväisyyden asiakastyytyväisyyden sijaan – hänen kokemuksensa on, että asiakastyytyväisyys seuraa aina mukana automaattisesti.

Myynti ei tästä poikkea, päinvastoin. Kurinalaisuuden lisäksi myynti on mitä suuremmassa määrin fiilislaji! Jos ei huvita, niin riippumatta hyvistä edellytyksistä tulosta ei synny ja esimiehen on turha odottaa kerran [Lue lisää]

Isoa Arskaa tapaamassa

Me myyntipumppulaiset olimme eilen aistimassa positiivista energiaa, jota oli tuvan täydeltä ilmassa Helsingin Messukeskuksessa Nordic Business Forum 2014 -tapahtumassa. Tapahtuman ensimmäisen päivän päätti esityksellään kuvernööri Arnold Schwarzenegger, tuttavallisemmin Iso Arska, joka osoittautui todella äijien äijäksi, veti loistavan shown ja sai kuulijat syömään kädestään.

Iso Arska on menestynyt jokseenkin kaikessa, johon on ryhtynyt. Hän jakoi eilen esityksessään meille neuvoja, menestyksen avaimia. Ihahtuneina totesimme Arskan neuvojen olevan ihan linjassa meidän omien teesiemme kanssa [Lue lisää]

8 vinkkiä: Tehosta myyntiä analytiikalla

Myyntipumpun tämän kertainen artikkeli käsittelee myynnin johtamista vähemmän käsitellystä aiheesta – analytiikasta. Kaikki yritykset tuottava myyntidataa, harva vain osaa analysoida ja tehdä oikeita johtopäätöksiä sen sisällöstä. Moni yritys voisi parantaa merkittävästi tulostaan myyntidatan hyödyntämisellä.

Lue 8 vinkkiä myyntidatan tehokkaampaan hyödyntämiseen.

”The Art of War” ja Markkinoinnin Digitalisaatio

Kuva: Starwarsblog (CC-License)

Tänä päivänä inhimillistä elämää voi tarkastella kolmesta näkökulmasta: henkilökohtainen sisäinen maailma, ulkoinen fyysinen maailma ja virtuaalinen, digitaalinen maailma.
Suomalaisista yli 90% käyttää Internetiä – digitaalisia palveluja elämänsä hallintaan. Voitko jättää lähes 5 milj. suomalaista digi-kontaktia hyödyntämättä?

Yritykselläsi on varmasti jollakin tavalla organisoitu ja hallittu ”sodankäynnin” -strategia fyysisessä maailmassa, mutta onko yritykselläsi organisoitu strategia virtuaalimaailmassa, myynnin ja markkinoinnin digitalisaatiossa?

AAA
Sivuston toteuttanut Five