Johda, myy, menesty!

England_world_cup_winnersLuin mielenkiinnolla Taloussanomien artikkelin Prof. Deschamps:sta, jossa hän suitsuttaa suomalaisyrityksiä innovaatiokyvystä; suomalaiset ovat kekseliästä, innovatiivista ja ahkeraa kansaa.

Olemme osanneet muuttua, kun on ollut pakko. Metsäteollisuus on hyvä esimerkki; terva, sellu, paperi, biojalostamot.

Deschamps:n mukaan Nokia on antanut hyvän opin kaikille suomalaisille menestyksestä ja menetyksestä. Vain muutos on ikuista. Muuttumattomuus on löysän hirren ja hitaan kuoleman tie.

Halua menestykseen eli muutokseen yritysten johdossa varmasti on, mutta mistä aloittaa?

Deschamps:n mukaan ensimmäinen asia on havahtua huomaamaan mahdollinen muutoksen tarve. Miksi muuttaa hyvää, jos ympäristökään ei ole muuttunut. Näin on, mutta digitalisaatio on muuttanut meidän kaikkien ympäristömme. Jokainen yritys on muutoksen edessä digitalisaation suhteen, halusi tai ei. Siksi kysymys kuuluukin, miten otan sen haltuun?

1. Ympäristön muutos – digitalisaation megatrendit
Digitaalisuus on muuttanut ympäristömme, se koskettaa meitä kaikkia. Ostoprosessi on muuttunut niin kuluttaja kuin BtoB -kaupassa. Kilpailu verkossa on toimialan mukaan hieman erilaista, mutta globaalia se on kaikille, uhkineen ja mahdollisuuksineen. Menestyminen muuttuneessa uudessa ympäristössä vaatii digin huomioimisen myös myynnissä. Konkreettinen asiakashallinnan muutos näkyy voimakkaasti esim. pankkialalla, jonka muutosvauhdin olettaisi edelleen kiihtyvän.

2. Digistrategia – kyky toimeenpanna
Strategia vaatii näkemyksen ja kyvyn toimeenpanna. Kutsummekin mielellämme strategiaa kyvyksi toimeenpanna, kyvyksi tehdä muutoksia joilla on vaikutuksia. Ilman muutoksen toimeenpanoa strategiat ovat pelkkää “poliittista” sanahelinää. Kyky toimeenpanna lähtee aina johtamisesta; johdon ja omistajien sitoutumisesta muutokseen sekä organisaation kyvystä johtaa muutosta. Näkemyksiä, teknologiaa ja osaavia ihmisiä voi ostaa, mutta yritysten johtajien kykyä toimeenpanna näkemystä ei voi omistaja ulkoistaa. Hyvä käytännön esimerkki kotimaasta on Nokian nousu ja tuho. Johto teki päätökset ja kykeni toimeenpanoon, sääli vain, että näkemys oli vuonna 2008 väärä.

3. Osaaminen – sukupolvien välinen kuilu
Sukupolvien välistä digiosaamiseroa tuskin kukaan kieltää. Menestys ei kuitenkaan makaa diginatiiveissa eikä X-sukupolvessa. Eri sukupolvilla on eri kokemus ja erilainen näkemys. Tulevaisuuden kuitenkin ratkaisee yrityksen myynti eli asiakkaat. Diginatiivit kykenevät puhuttelemaan omaa ikäluokkaansa, mutta eivät välttämättä suuria ikäluokkia. Hyvä käytännön esimerkki on peliyhtiöt. Heidän diginatiivit puhuttelevat ikäisiään, mutta pelien kulutus muissa ikäluokissa ei ole merkittävästi muuttunut. Siksi myynnin on hyödynnettävä koko osaamiskirjonsa digitalisaatiossa.

4. Johtaminen – johtaminen ratkaisee
Johtaminen on kykyä toimeenpanna tietty näkemys – toteuttaa strategiaa. Liian usein digitalisaatiosta puhuttaessa puhutaan teknologiasta ja prosesseista, kun tulevaisuuden ratkaisee asiakas – yrityksen näkökulmasta myynti. Teknologia ja prosessit ovat vain ihmisten luomia välineitä tavoitteiden saavuttamiseen. Oikea järjestys digitalisaation haltuunotossa on johtaminen – ihmiset – teknologia – prosessit. Vain hyvällä johtamisella saadaan hyvä myynti eli tyytyväisiä asiakkaita. Siksi yritysten johdon on opeteltava luomaan oma näkemys ja pidettävä digitalisaatiohankkeet omassa omistuksessa! Käytännön esimerkki; Nokia – johtaminen sai Nokian nousuun ja laskuun. Päätökset ovat johtajilla.

Onko sinulla tarpeeksi osaamista näkemyksen luomiseen ja omistaaksesi digitalisaation muutoshankkeen?

Seuraa meitä, niin maaliskuussa saat mahdollisuuden nähdä ja kuulla lisää.

peko_2014_B

Pekka [Peko] Korpela

I’m specialized in digitalization, business management and development. I have 20 years of experience in the field of digital communications and media. Everything I do has the attitude of an award winner. I’m determined and calm pack leader, best in human relationships, connecting people, motivating and managing masterminds of creative people.

Lataa tästä aikaisempi artikkelini: ”X-sukupolven myyntijohtaja jää jyrän alle!

Lähteet:
Taloussanomat http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2015/02/04/innovaatioguru-suitsuttaa-neljaa-suomalaisyritysta/20151519/137
Metsäteollisuus https://www.metsateollisuus.fi/mediabank/579.pdf
Kuva (cc): http://en.wikipedia.org/wiki/BBC_Sports_Personality_Team_of_the_Year_Award#mediaviewer/File:England_world_cup_winners.jpg

Facebooktwitterlinkedin