Onpa p***a pomo!

one-bad-appleNykyään ymmärretään hyvän henkilö-
johtamisen merkitys. Vähemmän on puhuttu alaisena tai trendikkäämmin
johdettavana toimimisen merkityksestä ja vastuusta. Eräs yhteistyökumppanini on lähestynyt asiaa määrittelemällä johdettavana toimimisen toivetilan myyjilleen.

Tehokkainkin lähetin on hyödytön, jos vastaanotin ei toimi. Kriittinen, itsetunto-ongelmainen ja suurisuinen myyjä voi pilata isonkin myyjäporukan työilmapiirin ja motivaation. Negatiivisen laulun oppii paljon helpommin kuin positiivisen. Siksi kriittinen manipuloija näkee nopeasti ja vähällä vaivalla haluamansa tulokset. Olemme kuitenkin jokainen vastuussa hyvästä
työilmapiiristä.

Kriittinen manipuloija kerää yleensä ympärilleen oman esikunnan. Se käy omaa
negatiivista keskustelua johdon toiminnasta sekä niistä, jotka eivät kuulu tähän
”kerhoon”. Keskusteluihin kuluu moninkertaisesti se aika, minkä voisi käyttää
esimerkiksi sen ”hankalan” CRM-järjestelmän opetteluun. Tottahan se on, että kun kysytään syitä miksi työpaikkaa vaihdetaan, huonolla johtamisella on merkitystä,
mutta miten suhtautua jos näitä vaihtoja on useita peräkkäin – olisiko tällöin peiliin katsomisen paikka?

Monesti yrityksissä keskustellaan myyntijohdon johtamiskulttuurista ja sen toivetilasta. Vähintään yhtä tärkeää olisi määritellä toivetila johdettavana toimimiselle.
Valveutuneet yritykset seuraavat markkinassa tapahtuvia muutoksia ja muuttavat toimintaansa pärjätäkseen myös tulevaisuudessa. Valveutuneen yrityksen myyjät katsovat eteenpäin ja suhtautuvat muutoksiin myönteisesti.

Tämän hetkisessä markkinassa myyjän työ on erittäin haastavaa ja asiakkaan rahat ovat kiven alla. Pettymykset seuraavat toisiaan ja turpiin tulee. Ympärillämme tapahtuville asioille emme voi mitään. Sen sijaan tapahtumien aiheuttamat reaktiot päätämme itse. Reaktiomme vaikuttavat ratkaisevasti sekä omaan hyvinvointiimme että yrityksemme työilmapiiriin ja asiakassuhteisiimme. Olisikin tärkeää aina välillä kysyä itseltään, että onko oma asenne osa ongelmaa vai osa ratkaisua.

Miten me vältämme negatiivisen manipuloijan aiheuttamat vahingot? Esimerkiksi määrittelemällä yhdessä myyjille alaistoiminnan sisältö ja johtamalla se käytäntöön. Toivetilan vaatimuksia voi hyödyntää myyjien rekrytoinnissa, perehdyttämisessä sekä kehittämisessä. Olemassa olevassa organisaatiossa on tunnistettava negatiivisten keskustelukerhojen vetäjät ja varmistettava se, ettei yksi mätä omena pilaa koko satoa.

Lopuksi muutama periaate, joita olen noudattanut toimiessani johdettavana:

1. Perehdyn uusiin asioihin ennen mielipiteeni sanomista.
2. Lähden mukaan muutokseen nopeasti, kun sinne päin on joskus kuitenkin mentävä.
3. En osallistu negatiivisiin keskustelukerhoihin.
4. Valitsen päähäni positiivisia ajatuksia ja voin itse paljon paremmin.

Pekka

Kirjoittaja on Pekka Vilhunen, yksi maineikkaan Myyntipumppu-blogin kirjoittajista,
johdon konsultti, sertifioitu coach (ICF)

www.myyntipumppu.fi

Facebooktwittergoogle_pluslinkedin

1 kommentti

  • Hyvä kirjoitus ja ohjeet, josta olen täysin samaa mieltä. Hyvä ilmapiiri on jaksamisen edellytys ja sen kehittämineen ja ylläpitäminen on kaikkien vastuulla.