Avainsanat: myyntiprosessi

Digilupaus, puuta vai heinää?

Ei ole enää mikään salaisuus, ettei outbound -myynti enää toimi kuten olemme tottuneet. Internetin nousu ja sosiaalisen median kaiken kattava läsnäolo on vaikuttanut siihen, että asiakkaat ovat huomattavasti tietoisempia ongelmistaan ja niihin liittyvistä ratkaisuista kuin koskaan ennen. Tämä on vaikuttanut eniten b2c ja kuluttajaomaista kauppaa harjoittaviin b2b –myyjiin. Suuret ja keskisuuret kaupat tehdään pääosin edelleen perinteisillä menetelmillä, joskin asiakkaiden tietoisuus ratkaisuista on kasvanut merkittävästi.

Aktiivisen Odottajan Onnela?

Vuoden toinen puolisko on jo pitkällä ja yhä enemmän kuulen tarinaa, ettei bookkaamalla enää pysty saamaan tapaamisia, ei sitten yhtään – ”Netti vie meidän kaupat ja rahat…”.

Onko myynnin murros todellakin edennyt siihen pisteeseen, että b2b -tapaamiset sovitaan vain asiakkaan toimesta tai välittömästä tarpeesta – myyjät vain odottavat aktiivisesti, että koska asiakas ottaa yhteyttä digikanavissa.

Hybridimyyjä on syntynyt!

Minkä vuoksi edelleen on pulaa myyjistä, vaikka monessa paikassa toitotetaan, että digitalisaatio jyrää alleen perinteisen myyntimiehen? Rekryilmoituksissa on tälläkin hetkellä haussa satoja myyjiä. Tarvitaanko siis myyjiä kuitenkin? Missä hyvät myyjät piileskelevät ja mistä ne on tehty, onko ne jotain digirobotteja ihmisaivoilla?

Ajelen muuten hybridiautolla, jo toista vuotta. Vuosikausia hybridiautojen läpimurtoa on odotettu. Muutama vuosi taaksepäin hybridit olivat lähinnä ekohippien haihattelua. Muutaman vuoden kuluttua niiden myyntiosuus lienee jo perinteisiä malleja suurempi. Hybriditeknologia [Lue lisää]

Onko henkilöstö kultaa vai multaa?

Päivittäiskaupan alalla on viime vuosina herätty myynnin murrokseen, mutta samalla huomattu ettei henkilökunta aina lähdekään mukaan muutosmatkalle innosta puhkuen.

Stefu kirjoittaa tästä asiasta Oikotien Työkyöpeli -blogissa, klikkaa tästä:
Onko henkilöstö kultaa vai multaa?

Digimyynnin ROI%

Myynti ja markkinointi on investointi. Se on investoimista kassavirran aikaansaamiseksi ja liiketoiminnan kasvattamiseksi. Siksi siihen tulee suhtautua pitkäjänteisesti, määrätietoisesti, suunnitelmallisesti ja ennen kaikkea analyyttisesti.

Muutosvastarinta, kevään luontoääni

Pääsiäisenä oli upeaa kuunnella lintujen keväistä laulua! Millaista ääniä kuulet työpaikallasi? Löytyykö teiltäkin muutosvastarinnan pesä?

Lauri vieraili MMA:n (Myynnin ja Markkinoinnin Ammattilaiset) blogissa, klikkaa tästä: Muutosvastarinta, kevään luontoääni

 

Voiko myyjä olla penaalin terävin kynä?

Muistan vieläkin johtoryhmän, jossa keskustelimme myyjien kyvykkyyksistä. Esitin silloisessa työpaikassani myynnin vetäjänä, että myyjä edustaa etenkin konsultoivassa myynnissä yrityksemme terävintä kärkeä. Jäin yksin puolustamaan näkemystäni, jääkiekkotermein pataan tuli kunnolla, eli hävisin muulle johdolle äänin 1-5. Uskon kuitenkin edelleen olevani oikeassa, miksi näin?

Tupa täynnä! Hybridimyynti 3.3.2015

Hybiridimyynti – yritysjohdon haasteaamu oli menestys ja tupa oli täynnä. Aihe oli selvästi ajankohtainen ja herätti paljon keskustelua. Olemme iloisia, miten hienosti myynnin ammattilaiset osaavat ottaa tilaisuuksista kaiken irti.

AAA
Sivuston toteuttanut Five