Avainsanat: ulkoistus

Digilupaus, puuta vai heinää?

Ei ole enää mikään salaisuus, ettei outbound -myynti enää toimi kuten olemme tottuneet. Internetin nousu ja sosiaalisen median kaiken kattava läsnäolo on vaikuttanut siihen, että asiakkaat ovat huomattavasti tietoisempia ongelmistaan ja niihin liittyvistä ratkaisuista kuin koskaan ennen. Tämä on vaikuttanut eniten b2c ja kuluttajaomaista kauppaa harjoittaviin b2b –myyjiin. Suuret ja keskisuuret kaupat tehdään pääosin edelleen perinteisillä menetelmillä, joskin asiakkaiden tietoisuus ratkaisuista on kasvanut merkittävästi.

Johda, myy, menesty!

Luin mielenkiinnolla Taloussanomien artikkelin Prof. Deschamps:sta, jossa hän suitsuttaa suomalaisyrityksiä innovaatiokyvystä; suomalaiset ovat kekseliästä, innovatiivista ja ahkeraa kansaa.

Olemme osanneet muuttua, kun on ollut pakko. Metsäteollisuus on hyvä esimerkki; terva, sellu, paperi, biojalostamot.

Deschamps:n mukaan Nokia on antanut hyvän opin kaikille suomalaisille menestyksestä

Neljä ja puoli asiaa, jotka toimitusjohtajan tulee tietää myynnin johtamisesta

Useimmilla yrityksillä on myynnin johtamisesta vastaava henkilö. Yleensä tittelinä on myyntijohtaja tai pienemmillä yrityksillä myyntipäällikkö. Kuitenkin elämä saattaa yllättää ja sen takia tulee aina olemaan tilanteita, joissa toimitusjohtaja joutuu ottamaan ohjat omiin käsiin – haluaa hän sitä tai ei.

Seuraavat 4 ja ½ ohjetta ovat tilanteisiin, joissa pitää olla erityisen tarkkana.

Tunnetko vuokrajohtajaa?

”Suomi on onneksi monissa asioissa kärkijoukossa tai jopa edelläkävijä, mutta vuokrajohtajuudessa etenkin myynnin osalta, elämme lähinnä banaanivaltiossa verrattuna vaikkapa naapuriimme Ruotsiin”

Myyntipumppu lupaa murtaa vuokrajohtajuuden myytit SMKJ:n MYYNTI & MARKKINOINTI -blogissa: Vuokrajohtaja, uhka vai mahdollisuus?

Myynti – yrityksen viimeinen räjäyttämätön potero

Suomeenkin on tämän vuoden aikana ilmestynyt muutamia Interim Management -yrityksiä, jotka tarjoavat kokeneita johtajia tilapäisiin työsuhteisiin. Taustalla on usein asiakkaan tarve toteuttaa muutoshanke, johon tarvitaan pätevä vetäjä talon ulkopuolelta. Maailmalla puhutaan ”Supertempeistä”, Suomessa vuokrajohtajista. Itse käyttäisin sanontaa ”Rautaa rajalle”…

Myyntijohtaja lähti – mitä seuraavaksi?

Syksy on vilkasta työpaikan vaihtoaikaa myös myynnin johdolle. Kun myyntijohtaja lähtee, on toimitusjohtajalla mietinnän paikka: mitä tehdä nyt? Vaihtoehtoja on karkeasti neljä kappaletta:

Rekrytoida uusi myyntijohtaja
Yrittää selvitä ilman myyntijohtajaa
Nostaa joku myyjistä johtoasemaan
Ostaa myynnin johdon palvelut ulkoa

AAA
Sivuston toteuttanut Five