Pekka Vilhunen

Myynnintekijä, Sertifioitu Coach (ICF)

”Johtamisessa tärkeintä on kristallinkirkas tavoite ja kyky saada alaiset menemään innolla sinne”

Minulla on pitkä ja monipuolinen kokemus myynnistä, myyntijohdosta sekä myyntiorganisaatioiden kehittämisestä. Olen ollut rakentamassa usean kansainvälisissä myyntiyrityksen liiketoimintoja ja tehnyt niistä yhdessä tiimini kanssa markkinajohtajia. Pitkän konsulttiurani aikana olen myös auttanut asiakkaitani löytämään oikeat tuloksentekijät heidän yrityksiinsä sekä tehostanut monin tavoin heidän menestymistään. Näyttöni yli 15 vuoden ajalta liiketoimintajohdon, myyntijohdon sekä myynnin avainhenkilöiden coahcaamisesta, kertovat toimintani tuloksellisuudesta ja lukuisat referenssit ovat sen todisteena. Hahmotan suurista kokonaisuuksista olennaisen ja keskityn siihen. Asiakkaideni auttaminen ja heidän tulostensa kehittyminen ovat suurimmat motivaattorini. Persoonana olen sitoutuva, pitkäjänteinen, empaattinen sekä tavoitteellinen.

icf

Kyvykkyydet

Miten tavoitat minut?

Takaisin myynnintekijöihin
AAA
Sivuston toteuttanut Five
Read more:
Digilupaus, puuta vai heinää?

Ei ole enää mikään salaisuus, ettei outbound -myynti enää toimi kuten olemme tottuneet. Internetin nousu ja sosiaalisen median kaiken kattava...

Close